Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Monday, April 25, 2016

Järvitreeniä

Alkukesälle olisi kalenterissa yksi järvikisa sekä pari jokikisaa. Järvihommeleita olisi taas tarkoitus harjoittaa hieman aikaisempia kesiä enemmän, joten tästä se oli taas aloitettava. Jäätkin ovat jo lähteneet aikaa sitten mutta järvelle en ollut vielä ennen tätä ehtinyt.


Suuntana oli tällä kertaa Evo. Pienen tiedustelun jälkeen selvisi, että veneitä ei ollut vielä saatavilla. Siksipä piti 'tyytyä' heittämään rannalta. Niemisjärvillä en ole juurikaan rannalta kalastanut, sillä rannat ovat varsin puskaiset. Aluetta ei ole yksinkertaisesti suunniteltu perhokalastajille. Lisäksi rantapuskissa on yleensä sellainen armada tahnamiehiä, että sekaan ei tahdo mahtua. Siksipä olenkin siellä pääsääntöisesti heittänyt veneestä.

Tälle kaudelle on kuitenkin tullut hieman sääntömuutoksia Niemisjärvien kalastukseen, mikä osaltaan ehkä hieman parantaa tilannetta. Kesäkaudella nimittäin kalastaja saa kalastavaa vain yhdellä vavalla. Tai venemies saa uistella kahdella vavalla. Nyt eivät tahnaukot pääse luvallisesti virittelemään vieriviereen vapojaan. Tosin näkyipä tuolla nytkin olevan ukoilla enemmän kuin yksi vapa käytössä. 



Kuulema myös alueen valvontaan ovat panostamassa tänä vuonna. Luvattomia kalastajia tai luvattomalla määrällä kalastavia valvomassa on aikaisempaa enemmän kalastuksenvalvojia. Lisäksi yleiseen häiriökäyttäytymiseen aikovat puuttua tiukemmalla otteella. Hyvä näin!

Kalastuksen aloittelimme aivan kioskin edestä. Montaa heittoa ei ensimmäiseen tärppiin tarvinnut odotella. Kala ei tosin tarttunut. Rantavedessä näytti myös puljaavan kaloja, joten tuli mieleen, että tod.näköisesti ensimmäinen tärpin aiheuttaja oli hauki. Haukiahan noissa järvissä riittää. 


Lupa-automaatti ei muuten ollut käytössä. Kolmen tunnin luvan lunastimme siis matkapuhelimella. Kolmen tunnin kalastussession aikana syöntipiikki oli hyvin lyhyt. Sää oli huomattavan epävakainen, joten ehkä sillä oli jotain tekemistä asian kanssa. Tosin tuo lyhyt syöntipiikki sattui juuri sateiselle hetkelle. Taivaalta ehti kalastustuokion aikana tulemaan niin vettä, räntää, lunta kuin rakeitakin.



No comments: