Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Monday, June 3, 2013

Edellisen vastakohta

Ei voi kuin ihmetellä kuinka päivät ovat erilaisia. Jos viimeksi tuskailin turpien vaikeutta, niin tänään tuosta ei ollut tietoakaan. Keli oli taas uskomattoman helteinen ja mittarissa oli tasaisesti + 29 C:n lukemat. Aivan erinomainen päivä rymytä jokivarressa shortseissa ja lyhythihaisessa paidassa. Sentään aurinkorasvaa maltoin sipaista pintaan.


Varustus ei ole kuitenkaan ehkä parhain tälläisten rehevien jokien rantapusikoissa rymyämiseen. Väkisinkin tulee hieman osumaa nokkosista ja muista polttelevista tai pistävistä kasveista. Hyönteisistä nyt puhumattakaan. Onneksi tosin hyttyset pysyvät poissa jos maltat auringonpaisteessa paistatella. Varjoissa ne sitten iskevät kimppuun.

Päivä oli myös varsin ennätyksellinen kalojen tulon suhteen. Kappalemäärissä pääsin ehdottomasti kaikkien aikojen parhaaseeni turpien kanssa. Kalat eivät olleet ehkä ihan isoimmaista päästä vaikkakin joukkoon mahtui muutama varsin kivan kokoinen kala.


Onnistuin myös jallittamaan ensimmäisen tuplani turpien kanssa. Nämä kaverukset napsivat molemmat nymfit jotka roikkuivat siimani päässä. Taisivat olla vieläpä täsmälleen samankokoiset.

Yksi turpaparvi (useampi kala siinä varmuudella oli) iski myös varsin räväkästi pikkukalaparveen. Vesi lensi oikein huolella ja sintit saivat kyytiä. Tuota tapahtumaa olisi saattanut luulla jopa hauen aikaan saamaksi mutta pari turpaa tuon hässäkän keskellä ongin. Semmoisia puolen kilon ja kilon väliltä olevia kaloja olivat.


Jos aikaisemmin tuskailin pintovien turpien kanssa, jotka eivät ottaneet perhoihin, niin lähellä se oli tänäänkin. Pinnassa roiskivia kaloja oli siellä ja täällä, mutta aluksi en saanut noita yksittäisiä roiskijoita ottamaan. Vasta kun löysin paikan, jossa kalat surffailivat aivan pintakalvossa, alkoi tapahtua. Heitto spotatun kalan eteen ja tärppi pinturiin oli aivan varma. Ja milläpä muulla kuin Elk hair caddiksellä...

Hienon turpapäivän kruunasi vielä enemmän kuin sattumakalana saatu kirjolohi. Hyvin harvakseltaan näyttää noitakin olevan samoilla alueilla. Nymfiä puri sekin...






1 comment:

Limppu said...

Nättiä! Itseäni kiinnostaisi myös tässä uudenmaan alueella noiden särkikalojen perhokalastus. paikat on vaan hieman hukassa. Jos sulla olisi laittaa jotain tietoa niin laita vaikka maililla!