Wednesday, August 31, 2011

Jälkilähetys Nukarilta

Kuten luvattua, niin tässä olisi hieman videopätkää vajaa viikon takaiselta Nukarin reissulta. Taltiointeja olisi useampiakin mutta jätän muut myöhempää käyttöä varten. Ehkä kasaan jossain vaiheessa hieman pidemmän 'kalastusvideon'.




Friday, August 26, 2011

Melkein kaikki mukana

Moro Janne. Tänään muistin ottaa melkein kaikki mukaan. Kotiin jäi vain kasa perukesiimoja joita posti kiikutti ison paketillisen viikolla (eli siis 0.18 Stroft jäi uupumaan reissusta). Tällä kertaa mukana oli heti alusta alkaen kahluuhousut, kahluukengät ja haavi. Viime sunnuntaina nuo kolme edellä mainittua jäivät kotiin. Pakko oli kääntyä matkalla takaisin niitä hakemaan.


Hih!

Kävin siis viime sunnuntaina vuosien tauon jälkeen kalalla Vantaanjoen Myllykoskella. Blogiin jäi kirjoittamatta tuosta reissusta lähinnä aikapulan takia. Tosin ihan hirveästi ei kirjoitettavaakaan ole ollut, sillä kalojen puolesta ei ihan täydellinen reissu. Jotain pientä sieltä nousi mutta ei mitään mainittavaa.


Tänään puolestaan kävin taas Nukarilla. Ihan on perinteeksi tullut käydä perjantaisin siellä kalassa. Vesi olikin kirkastunut edellisestä kerrasta ja oli nyt Nukarin mitta-asteikoilla erittäin kirkasta. Lämmin puolipilvinen sää vielä kruunuksi. Upea kalapäivä!

Perinteikkäästi kalastin taas suurimman osan ajasta erilaisilla nymfeillä. Tapahtumiakin oli ihan kivasti. Leecheihinkin sorruin, sillä nekin tuntuivat toimivan. Tai siis koska musta Leech ei toimisi?


Ai mikä toi Janne -juttu oli? Heh, se on vain vastine EräJannen kuittiin kun kehtasi epäillä, että mä en koskaan muista ottaa kaikkia rojuja mukaan. Terveiset Jannelle!

Videot jää toistaiseksi näkemättä, sillä niitä en tähän hätään ehdi käsittelemään. Ehkä joku jälkipostaus lähipäivinä?





Saturday, August 20, 2011

Aikainen mato Nukarilla

Mitäpä sitä taas muuta kuin vapaapäivän koittaessa nokka kohti Nukaria. Kauemmaksi kun ei tälläkään kertaa suunnitelmista huolimatta jaksanut lähteä ajelemaan. Mutta Nukarihan ei ole missään tapauksessa mikään huono vaihtoehto, sillä kaloja riittää ja ympäristökin ihan kivan näköistä. Kaikista 'jätevesikommelluksista' huolimatta...



Viikko oli taas vierähtänyt edellisestä käyntikerrasta. Tällä välin vesi oli ottanut hieman väriä itseensä mutta eipä tuo ollut juurikaan noussut. Huhuja tuntuu liikkuvan jo nousukaloista eli siis meritaimenista. Nukarinkin ovat kuuleman mukaan tavoittaneet. Itse kuitenkin olen keskittynyt enemmän noihin 'laskukaloihin', joten mertsarit saavat olla rauhassa.

Samoilla tutuilla nymfivarustuksilla kirjolohia olin siis jälleen kerran tavoittelemassa. Huomasin jo kuitenkin varsin nopeasti, että kyseessä ei ollut mikään erityinen ottipäivä. Pari ns. varmaa mestaa oli aivan kuin tyhjiä. Oletan siellä kuitenkin jonkun kalan olleen paikalla mutta suut täysi supussa.

Päivän aikana kuitenkin jokunen kala kävi haavissakin asti mutta yllättäen leechit toimivat nymfejä paremmin. Nymfaaja ei siis iskenyt tällä kertaa 'takaisin'. Jostain syystä tällä reissulla kämmättyjen kalojen määrä ylitti ylös saatujen määrän. Varsin harvinainen tilastovirhe mutta joskus näinkin...

Ja ne harjukset aktivoituivat jälleen kerran auringonpaisteessa. Sinttejä kuten ennenkin.

Videota jälleen kerran jälkiruuaksi...varsågod





Friday, August 12, 2011

Nymfaajan paluu

Nymfaaja on täällä taas. Part 3 menossa...

Eli selkokielisesti Nukarinkoskella tuli taas tänään käytyä kalalla. Tällä kertaa olin varsin aikaisin aamusta liikkeellä, sillä päiväksi oli muuta puuhaa. Piti siis tehdä varsin nopea kalareissu heti kukonlaulun jälkeen.

Jo parkkipaikalla kohinasta kuuli, että vettä meni hieman edellisiä kertoja enemmän. Väriäkin vesi oli hieman ottanut itseensä mutta ei kuitenkaan liikaa. Oli siis mitä parhaimmat olosuhteet kalastukselle. Aloituksessa vielä mukava ohut sumuverho leijaili veden yllä.



Kalastuksellisesti ei tietenkään mitään erityisen uutta, sillä kalastin liki samoilla perhoilla kuin aikaisemmillakin reissuilla. Kalojakin tuli tahtiin mikä piti mielen sopivasti virkeänä. Muutoksena ehkä aikaisempiin reissuihin oli, että kaivelin mukaan Vivarellin kelan joka oli ryyditettynä 'french leaderillä'. Nymfaaminen hoitui siis extraherkkyydellä...

Eikä herkkyydestä varmasti haittaa ollut, sillä kalojen otit olivat melko varovaisia. Jonkin asteista syöntiä oli kuitenkin havaittavissa vaikka tärpit olivatkin lähinnä 'pienoisia pysähdyksiä'. Mukaan mahtui muutama harjuskin. Näistä isoin tuli yllättäen pinkillä leechillä jota päivän päätteeksi roimin (seurana oranssi leech). Pinkillä tuli myös päivän viimeisin 'lohi'.




Sunday, August 7, 2011

Jackpot

Nukarinkosken kirjolohireissujen jälkeen oli taas aika kiusata taimenia perhoillani. Paikan valinta osui tällä kertaa eräälle pienelle purolle, jossa aina silloin tällöin olen piipahtanut. Auton kumitassujen kääntyessä kohti kalapaikkaa alkoi tuttuakin tutumpi vesisade. Ja tietenkin vain minuuttia aikaisemmin olin päässyt kehumasta hyvää säätä. Toisaalta vesisade ei yleensä kalastusta haittaa, mutta tällä purolla rannat ovat erittäin pusikkoiset ja täten kastumista ei voi välttää. Siis kun käytössä ei ole kahluuvehkeitä ym. sadehienouksia.


Ensimmäisen kalan löysinkin varsin nopeasti. Tämä varsin mukavan kokoinen kala kuitenkin onnistui jostain kumman syystä katkomaan koukun. Enkä edes pitänyt kalaa mitenkään erityisen tiukalla.

Muutama kymmenen metriä tästä ensimmäisestä kalanpaikasta löysinkin sitten oikein purokalojen purokalan. Ennen varsinaista tärppiä ehdin uittaa nymfiäni puron laidasta laitaan useammankin kerran. Näissä pienissä puroissa joskus on tarve saada perho varsin pieniin koloihin. Niin tälläkin kertaa, sillä taimen oli parkkeerannut pienin pusikon ja rannan tuntumaan. Perho oli siis sijoitettava n. 20 cm:n kokoiselle pläntille.



Onnnistunut heitto, uitto ja väsytys tuotti tälläinen varsin mukavan 59 cm taimenen. Rantautus leppäpusikossa oli varsin haastavaa, sillä haaviahan ei taaskaan tunnetusti ollut mukana. 0.18 Stroft kuitenkin kesti ja 'tammukka' nousi ylös. Ei hullumpaa tämä purokalastus.

Rantautin reissulla vielä muutaman muunkin varsin nätin kalan mutta suurin kalastusinto oli jo täytetty tällä yhdelläkin kalalla.