Friday, February 25, 2011

Perhoja 4/2011

Jos edellisen perhon (riekkosimppu) osalta palasin menneisyyteen perhovalintojeni osalta, niin tämän perhon kohdalla voidaan puhua samasta. Tämä vihreä larva, Caterpillar, oli yksi Suomen MM-joukkueen käyttämistä perhoista Kuusamon MM-kisoissa v. 1989. En varsinaisesti muista mitä kautta perho rasioihini päätyi, mutta sittemmin muistan ko. perhon nähneeni ainakin Urheilukalastus -lehdessä. Käytössäni tuo perho oli jo kuitenkin tuona samaisena vuonna eli 1989.

Parhaiten olen tällä perholla onnistunut huijaamaan taimenia Keski-Suomen vesillä kuten esim. Kärnällä, Kellalla, Kymöllä ja Konnekoskella. Kisoissa olen perholla harvemmin onkinut mutta Merikarvian finaalissa vuonna 1999 kisan viimeinen kalani otti juuri tähän malliin. Tuo kala riitti nostamaan sijoitustani parilla pykälällä ja näin päädyin sijalle 4. ensimmäisessä perhofinaalissani.

Olen kalastanut Caterpillar -perholla suurimmaksi osaksi lyijyhauleilla varustetulla litkalla, jossa on ollut kaksi samanlaista perhoa. Vaikka syvältä olen onkinut, niin muutama vauras K-Suomalainen on noukkinut perhon myös aivan pintakalvosta.


  • koukku : Knakek G, koko 10-12
  • painotus : lyijylanka
  • kierre : keltainen kukonhäkilä. Leikataan lyhyeksi
  • runko : alunperin tumman vihreä villalanka. Tässä yksilössä vihreä ultrachenille


Wednesday, February 9, 2011

Perhoja 3/2011

Kauden kolmannen perhon osalta mennään edelleen streameripuolella. Osittain siksikin, että tämäkin perho on erittäin hyvin ajankohtaan sopiva. Kyseessä on ehkä eniten uittoaikaa vuosien saatossa saanut simppumalli.

Itseasiassa tälläisellä riekkosimpulla muistan kalastaneeni aina eli koko perhokalastusurani aikana (joka alkoi muuten 80-luvun lopulla). Jostain heti alusta alkaen olen kalastanut perholla myös talvella. Ja tämä riekkosimppu on ollut ehkä juuri se parhain talviperhoni.

Kuten muillakin simppuperhoilla niin useimmiten syvälle on päästävä. Perinteisesti olen kalastanut tällä mallilla haulien kanssa mutta upposiimoilla toimii varmasti melkein yhtä hyvin.



  • koukku : tälläkin kertaa nro 1, Knapek S
  • kierteet : ohut kulta ja siima
  • runko : sinapin värinen villalanka dupattuna
  • siipi : riekko kiinnitettynä siimalla
  • sivut : ruskea orava
  • evät : riekko tms. kanalintu
  • pää : peura, muddleritekniikalla


Wednesday, February 2, 2011

Volume 3, Issue 1


Aina vain käsittämättömän tyylikäs 'julkaisu'. Loikkaa TÄNNE lukemaan...