Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Thursday, September 10, 2009

Hammonjoki 100909

Nyt on melko selvästi syksyn merkkejä 'ilmassa'. Tuuli varistelee keltaisia lehtiä puista, muuttomatkalla olevat kurjet rääkyvät taivaalta, maaperä puskee jokipenkassa tatteja ja haperoita ja hirvikärpäset pörisevät pusikossa.



Joella tuo syksy näkyy lähinnä kirkkaana ja alhaisena vetenä. Niin, syksyn sateet eivät ole onneksi vielä liiemmälti häirinneet. Sateiden sattuessa kun tuo vesi olisi jotain aivan muuta. Lisäksi puista tippuvat lehdet kasautuvat isoiksi lautoiksi veden pinnalle. Nämä taas kasaavat hyönteisiä jotka luonnollisesti houkuttavat kaloja. Lehtilautat ovat myös hyviä suojapaikkoja kaloille.

Koska juuri nyt vesi on kirkasta, niin varsin säikkyjen kalojen kalastus on haastavaa, mutta samalla myös erittäin hauskaa. Tänäänkin kyttäsin pusikossa pienen pieniä nieriöitä ja harjuksia, jotka köllöttelivät vaalealla sorapohjalla samalla ruokaillen melko aktiivisesti jollain pienillä hyönteisillä. Onnistuin bongaamaan myös pari ihan nättiä taimenta mutta ne olivat huomattavasti vaikeampia kuin nämä muut, joten onnistuin ne sitten säikyttämään.


Hieman pisti vihaksi taas salakalastajien touhut. Keräilin talteen siimasotkuja sekä ongenkohon koukkuineen. Lisäksi joen pohjalla pilkisteli parit jigit. Rannalta oli kadonnut myös yksi kieltokyltti, joka myöskin saattaisi olla saman poppoon tekosia. Argh!!!

No comments: