Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Sunday, March 15, 2009

Pinturit lepo!

Jaahas, mitähän sitä tänään raapustaisi? Kalalla tuli käytyä pitkästä aikaa ihan koko päivän reissulla. Nyt on jo hieman väsähtänyt olo ja kellokin tikittää jo ihan iltaa. Yritetään kuitenkin.

Hieman on vielä aikaista kunnon sumaritoimintoihin. Muutama ötökkä sentään köpötteli hangella mutta pinnassa ei vielä räpistellyt ensimmäinenkään. Siksipä myös kalat jättivät pintatoiminnot täysin väliin. No, ei kyllä olleet vielä uusimmat pinturitkaan mukana. Saavat vielä hetken levätä 'varastorasiassa'.

Toisinaan näyttää olevan jo joelle pääsy melko vaikeaa. Vihdoinkin kun on 'oikea' talvi, niin lumi muodostaa pienen hidasteen matkalla. Ensimmäisenä piti saada auto suoriutumaan tästä hidastavasta valkeasta materiasta ja tämän jälkeen ukotkin joutuivat hikoilemaan tovin jos toisenkin.

Kannatti kuitenkin, sillä päivä oli mitä erinomaisin. Sää suosi, eväät maistuivat ja kalatkin osoittivat hetken mielenkiintoa perhoja kohtaan. Muutama täpläkylki kävikin haaveissamme huljuttelemassa eviään. Kumarsimme ja palautimme kaverit uimaan. Laitetaan myös pitkästä aikaa pari kuvaa kaloista blogiin. Normaalisti kun täällä näkyy aika vähän näitä perinteisiä pönötyskuvia.

2 comments:

Jyrki H said...

Siellä ne kisamiehet reenaa ja kaloja nousee sukkana. Toivottavasti myös kesän karsinnoissakin ;)

Harri Hytönen said...

Tää ny on vielä tälläistä leppoisaa kalameininkiä. Kesällä sitten..