Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Saturday, October 11, 2008

Risulammen karsinta / Vekara-open 2008

Siinä se päivä meni kärvistellessä vesisateessa Risulammen sm-alkukarsinnoissa. Olihan se silti ihan kivaa puuhaa taas kilpailla kotimaassakin huolimatta yber-hienosta Tsekin reissusta. Motivoituminen kun oli hieman kiven alla näihin kotimaan kisoihin. Virtaa tuntuisi kuitenkin taas olevan pitkästä aikaa..

Suunnitelma oli saada aikaiseksi jonkinnäköinen kuvagalleria kisoista, mutta kuvien taso oli tällä kertaa sellaista huttua, että en viitsi tehdä minkäänmoista galleriaa.

Kertaan tässä hieman kisan kulkua omalta osaltani..

1. Jakso

Pääsin aloittamaan kalastamisen A-ryhmässä. Harvinaista herkkua minulle Vekaran kisoissa, sillä yleensä aina olen ollut B-ryhmän miehiä. Odotukset olivat tietty korkealla, sillä melkoisia 'tankkeja' oli alkuviikosta lampeen lykätty. Eikä odotukset hirveästi pieleen menneet, sillä jo jakson alkuminuuteilla onnistuin tartuttamaan ensimmäisen kirjoloheni. Haaviinkin asti tämä 'lohi' päätyi ja mittakaukalon lukema näytti huiman 58 cm:n lukeman. Hieno alku siis! Jakso jatkui myös varsin kalaisissa merkeissä, sillä tuon kalan lisäksi haaviin soljui myös kolme muuta kalaa. Jakso sijoitus näillä neljällä kalalla oli kolmas. Hiltusen Jyrkille kuusi kalaa ja Kokkilan Artolle 5 kalaa. Itse katkotin lisäksi yhden ja karkuutin pari. Kaikki kalat boobeilla.


2. Jakso

Jostain syystä tapahtumat vähenivät radikaalisti jo tuon ensimmäisen jakson jälkeen. B-ryhmällä oli jo vaikeaa ja meillä tällä toisella jaksolla vielä vaikeampaa. Tuloksena blankki. Ei piston pistoa.

3. Jakso

Välissä oli ruokatauko ja nyt oli hieno jatkaa kalastusta ravittuna. Kiitokset järjestäjille mainiosta sapuskasta. Olikohan jo kolmas heitto kun Blobin perässä pyörähti kookas kirjolohi. Aikansa kala pyöri aivan jaloissa ja ihmetteli mitä pitäisi tehdä värikkään palleron kanssa. Päätti olla ottamatta. Aivan jakson loppupuolella kleeppiä seurasi kala samanlaisin elkein aivan rantapenkkaan. Lirkin tai paremminkin pilkin hetken ja kala pyörähti takaisin kelpuuttaen perhon. Tärkeä kala ylös.

4. Jakso

Tästä tuli taas varsin hiljainen jakso, sillä vain pari kalaa pyöri rantapenkassa. Näistä toinen kävi pari kertaa tuijottamassa perhoa n. kahden sentin etäisyydeltä. Ei tietenkään ottanut.


Lopputulos.. 5 kirjolohta, sarja 58 cm, 58 cm, 56 cm, 54 cm ja 53 cm. Melkoisia mörssäreitä nämä tämän vuoden Vekaran kisakalat. Hieman joutui näitä uittelemaan ennenkuin päätyivät haaviin.

kuvan otti Tero Mäkipää

Ja tuloslistat :

Sm-alkukarsinta

1 Virolainen Petri Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 15 3440
2 Räty Ilkka Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 25 3180
3 Hiltunen Jyrki Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 7760
4 Hytönen Harri Lahden Perhokalastajat ry 28 6080
5 Kokkila Arto Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 6660
6 Tolonen Kari Pirkanmaan Perhokalastajat ry 28 2240
7 Koivula Ismo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 37 1160
8 Siltanen Juuso Ääneseudun Perhokalastajat ry 37 1140
9 Mäkipää Tero Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 37 1120
10 Vappula Antti Espoon Perhokalastajat ry 38 1100
11 Viljanen Leo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 39 1040
12 Lähteenmäki Antti Varsinais-Suomen Perhokalastajat ry 39 940
13 Pakkanen Aleksi Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 40 4520
14 Paananen Jani Ääneseudun Perhokalastajat ry 41 3340
15 Levänen Jukka Keski-Suomen Perhokalastajat ry 42 2360
16 Manelius Petri Kouvolan Varuskunnan Metsästäjät ry 43 1100
17 Kiuru Mikael Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Levander Ismo Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Metso Petteri Lahden Perhokalastajat ry 48 0
17 Mäntylä Tero Hämeenlinnan Perhokalastajat ry 48 0
17 Palmroth Markus Pirkanmaan Perhokalastajat ry 48 0
17 Penttinen Juha Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Pohjola Jan-Peter Lounaissaariston Urheilukalastajat ry 48 0
17 Sipponen Pietari Lahden Perhokalastajat ry 48 0

Vekara -Open tulokset

1 Virolainen Petri Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 15 3440
2 Hiltunen Jyrki Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 7760
3 Hytönen Harri Lahden Perhokalastajat ry 28 6080
4 Kokkila Arto Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 6660
5 Tolonen Kari Pirkanmaan Perhokalastajat ry 28 2240
6 Koivula Ismo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 37 1160
7 Siltanen Juuso Ääneseudun Perhokalastajat ry 37 1140
8 Mäkipää Tero Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 37 1120
9 Vappula Antti Espoon Perhokalastajat ry 38 1100
10 Viljanen Leo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 39 1040

No comments: