Friday, October 31, 2008

Taas merellä

Tälle reissulle tuli valmistauduttua hieman paremmin kuin aikaisemmille merireissuille. Olin vihdoin uusinut rannarin lenkin ja tällä kertaa mukana olivat kaikki vaadittavat rojut. Eli mitään ei unohtunut kotiin.

Vaikka lähtiessä taivaalta työnsi vettä oikein huolella, niin rannalle päästyäni keli oli juuri sellainen kuin mertsarireissulla odotankin sen olevan. Hieman tuhnuinen mutta ei liian myrskyävä. Täydellinen keli siis. Tosin merivesi oli erittäin korkealla. Pitkin pusikoitahan se paikoitellen liplatti.

Jotakuinkin tunnin kalastuksen jälkeen kala möyrähti pinnassa aivan edessäni. Perho oli siinä vaiheessa aivan liian kaukana ulkona. Rivakasti yritin saada siiman uuteen heittoon mutta olin liian hidas. Seuraavan heiton korjaus kalan eteen meni aivan liian myöhäiseksi. Kala kävi toistamiseen pinnassa. Ja vielä kolmannenkin kerran uiden samalla itsestäni pois päin.



Pian tämän jälkeen keli muuttui aika raakaksi ja vaikka kuinka yritin tahkota ja piiskata, niin loppupäivä meni huomattavasti hiljaisemmissa merkeissä. Ei näkynyt kaloja pinnassa eikä varsinkaan siiman päässä. Uskoa nämä kalojen pintomiset silti tuovat perho-ongintaan.

Melkoinen myräkkä olikin sitten pois lähtiessä. Kotona tutkailin netistä tuulitietoja ja ne tiesivät kertoa n. 19 metrin sekuntituulesta. Ei ihme, että aallot tuntuivat varsin isoilta :)

Sunday, October 26, 2008

Viikonlopun toinen kalaretki

Tälle aamupäivälle oli suunnitelmissa lähteä Juhan kanssa muutamaksi tunniksi istarijärvelle piiskaamaan veneestä. Eilisiltainen säätiedotus tiesi jo kertoa navakasta tuulesta ja vesisateesta. Hyvin piti paikkansa, sillä päivä oli erittäin synkkä ...

Ehkä tämä olisi ollut se tuhnukeli merelle mutta Suomenlahdellekin oli luvattu parikymmentä metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta. Järvellä ei sentään tuollaisiin lukemiin päästy mutta koko päivän jatkunut vesisade teki olemisesta erittäin kylmää. Muutaman kerran jouduimmekin käydä lämmittelylenkeillä rannan puolella. Pienet juoksupyrähdykset ja pomppiset pistivät taas veren kiertämään.



Ilmeisesti huono sää laittoi myös kalojen suut kiinni, sillä päivä meni hyvin hiljaisissa merkeissä. Suomeksi tämän voisi tiivistää tuttuun muotoon : 'Ei piston pistoa'! Toiselle rannalle jäi parin metrin 'tyyni' kaistale, jossa selvästi kuoriutui kaksisiipisiä. Ei edes buzzereiden uitto auttanut vaikka pari kalaa siellä kävikin pinnassa. Tosin pari pintakäyntiä reilu neljän tunnin aikana on melko vähän.

Saturday, October 25, 2008

Viikonlopun ensimmäinen kalaretki

Aamusta hieman arvoin jotta lähtisinkö jälleen kerran kameran kanssa heilumaan lähipuroille vai lähtisinkö merelle. Vaakakuppi kallistui jälkimmäisen puolelle, sillä illan ja yön jatkunut vesisade oli todennäköisesti kuitenkin sotkenut purojen vedet sameiksi. Tosin eilen kävin pyörähtämässä eräällä purolla pariksi minuutiksi ilman kameraa. Vesi oli vielä silloin kohtuu selkeää ja kalojakin näkyi.

Suuntasin siis kuitenkin merelle. Hiemanhan se oli tuulista mutta taivas repeili jälleen sen verran, että sää muuttui lähes kesäiseksi. Siis toisin sanoen hieman liian hienoksi omaan makuuni. Lempparikelini olisi merelle hieman sateinen ja muutenkin tuhnuinen keli.


Ilman sen suurempia tapahtumia siiman päässä onnistuin jälleen kerran tahkoamaan tämän muutaman tunnin reissun. Positiivista oli sentään se, että kaloja todistetusti ui samalla alueella. Näin nimittäin taimenen loikkaavaan noin metrisen hypyn ilmaan keskellä aallokkoa. Oli vain harmittavasti heittokantaman ulkopuolella. Lisäksi eräs virvelimies onnistui jallittamaan alamittaisen mertsarin.

Hieman rupesi päivän aikana tekemään mieli hieman vähemmän kalastetuille aluille. Oli nimittäin ukkoja jonoksi asti ja itsekin jouduin hakemaan tovin sopivaa heittorakoa. Uistinmiehiä olivat pääasiassa mutta oli joukkoon eksynyt toinenkin perhomies itseni lisäksi.

Wednesday, October 22, 2008

Vauhdikasta aikaa

Vauhdikasta aikaa... taimenilla. Juuri tällä hetkellä näyttäisi olevan puroilla vilkkain aika noin kutupuuhien puolesta. Meininki on aivan toinen verrattuna esimerkiksi viime viikkoon jolloin kalat näyttivät vielä lähinnä valmistautuvan h-hetkeen.


Tänään kävin kameroineni pyörimässä useammassakin kohteessa mutta eilisen päivä sade ilmeisesti oli sotkenut veden parissa paikassa kelvottomaksi. Edes kaloja en näistä paikoista bongannut hyvästä yrityksestä huolimatta. Oli siis palattava hieman tutumpaan paikkaan. Tällä purolla tapasin myös erään toisen 'kolleegan' kuvauspuuhista. Tosin videokameralla varustautuneena. Hetken siinä höpisimme taimenten puuhista.

Uhkaavasti näyttää tämä blogini enemmän valokuvausblogilta kuin perhokalastusblogilta, mutta ehkä nyt kuitenkin liipataan riittävän läheltä aihetta. Annan siis itselleni anteeksi mahdollisten lukijoiden puolesta ;) . Viikon lopulla sitten oikeasti jo kalalle...Mutta sitä ennen pakko käydä vielä muutamalla purolla.

Sunday, October 19, 2008

Epäonnistunut kuvausretki

Puolen päivän aikaan keli näytti kirkastuvan siihen malliin, että päätin lähteä ulkoiluttamaan kameraa paikallisille puroille. Tällä kertaa suuntasin uusiin maisemiin ja yritin löytää myös kutevia taimenia puronieriöiden lisäksi. Hieman suunnitelma epäonnistui, sillä ensimmäisessä paikassa oli vain kasa nieriöitä eikä lainkaan taimenia.

Puronieriät kuitenkin temmelsivät sen verran ahkerasti että virittelin jalustan ja jäin odottamaan sopivaa hetkeä. Olin kuitenkin unohtanut yhden polarisaatiosuotimistani kotiin joten en heijastuksien takia päässyt ottamaan yhtään kunnon kuvaa. Itseasiassa laukaisin kameran koko retken aikana vain kolme kertaa.

Lopulta vaihdoin paikkaa ja suuntasin kohti puroa jossa on varmuudella enemmän taimenia. Tosin kävin vain minulle uusilla paikoilla etsimässä mahdollisia kutusoraikoita. Ei näkynyt niitäkään ja vain yhden pienen taimenenkin näin pinkaisevan pakoon tällä 'pelto-ojalla'.

Samassa paikassa törmäsin myös supinloukkuun missä oli varsin erikoiset syötit. Karmea haju paljasti kuusen alla olevan loukun, jossa oli täkynä kaksi kuollutta kanaa. Yak..

Tuesday, October 14, 2008

Venetreeniä Rautsalossa

Vapautin itseni tänään töistä normaalia aikaisemmin, sillä jostain syystä tuli 'poltot' lähteä tavoittelemaan kilperttejä järveltä. Tosin hieman myös pompottelin toisena vaihtoehtona menemistä merelle mertsareiden perään. Venekalastus vei kuitenkin tällä kertaa voiton. Osittain myös siksi, että tänä vuonna olen kalastanut erittäin vähän istarijärvillä.

Aamusta keli oli sopivan utuinen ja päivästä näytti tulevan todellinen 'kalapäivä'. Nimittäin tällä järvellä parhaat retket olen tehnyt juuri tuollaisessa säässä. Todellisuudessa päivästä tuli liiankin hieno sillä vain pari pienehköä sadekuuroa rikkoi tyyneä järven pintaa. Ehkäpä juuri tuli 'utuisuuden' puute pisti kalat hankaliksi.

Tosin alku näytti erittäin lupaavalta, sillä jo kolmannella heitolla kirjolohi kävi koppaamassa boobyyn. Nopea väsytys ja kala takaisin uimaan. Olen pitänyt istarijärvilläkin tapana, että ensimmäinen kala menee aina takaisin. Eräänlaista taikauskoa kenties..

Kiertelen hieman ja katselin löytyisikö aktiivisia kaloja mutta silti pikkuhiljalleen valuin tutuimmille paikoille. Kalojen otit olivat erittäin varovaisia, mutta silti onnistuin muutaman killen tartuttamaan ja käyttämään veneessä päivän aikana. Ei ollut ihan paras mahdollinen syönti mutta riittävän hyvä pitämään mielenkiinnon yllä. Hauskaa oli veneily taas pitkästä aikaa.

Tähän tekstiin en valitettavasti pysty lisäämään yhtään tuoretta kuvaa, sillä pokkarin patterit olivat loppu. Laiskana en ollut niitä ennen lähtöä tarkistanut. Järkkäriä en jaksanut tällä kertaa mukana pitää lainkaan.

Sunday, October 12, 2008

Lisää purkkareita

Sen verran painoi eilinen päivä, että tuli skipattua alunperin tälle päivälle suunniteltu mertsarireissu. Tosin hieman oli ollut ennakkopuhetta kuvausreissusta lähipuroille tälle päivälle. Toteutin oman retken sillä tuo suunniteltu jäi väliin..


Puronieriöillä olikin täysi tohina päällä mutta jokainen pariskunta(tai kolmikot) näyttivät lähinnä valmistautuvan itse koitokseen. Naaraat tyytyivät vain hieman pöllyttämään sorapohjaa aina silloin tällöin. Enemmänkin oli kyse siitä, että isoimmat urokset yrittivät hätistää pienempiä kavereitaan kauemmaksi.

Jotenkin oli ärsyttävä valo noin kuvaamista ajatellen. Vedenvirtauskin tuntui olevan jotenkin häiritsevältä, sillä kuviin tuli erittäin paljon heijastumia ja suurin osa kuvista joutuikin välittömästi 'roskakoriin'. Hieman myös säästelin otoksia, sillä olin unohtanut ylimääräiset muistikortit kotiin.

Saturday, October 11, 2008

Risulammen karsinta / Vekara-open 2008

Siinä se päivä meni kärvistellessä vesisateessa Risulammen sm-alkukarsinnoissa. Olihan se silti ihan kivaa puuhaa taas kilpailla kotimaassakin huolimatta yber-hienosta Tsekin reissusta. Motivoituminen kun oli hieman kiven alla näihin kotimaan kisoihin. Virtaa tuntuisi kuitenkin taas olevan pitkästä aikaa..

Suunnitelma oli saada aikaiseksi jonkinnäköinen kuvagalleria kisoista, mutta kuvien taso oli tällä kertaa sellaista huttua, että en viitsi tehdä minkäänmoista galleriaa.

Kertaan tässä hieman kisan kulkua omalta osaltani..

1. Jakso

Pääsin aloittamaan kalastamisen A-ryhmässä. Harvinaista herkkua minulle Vekaran kisoissa, sillä yleensä aina olen ollut B-ryhmän miehiä. Odotukset olivat tietty korkealla, sillä melkoisia 'tankkeja' oli alkuviikosta lampeen lykätty. Eikä odotukset hirveästi pieleen menneet, sillä jo jakson alkuminuuteilla onnistuin tartuttamaan ensimmäisen kirjoloheni. Haaviinkin asti tämä 'lohi' päätyi ja mittakaukalon lukema näytti huiman 58 cm:n lukeman. Hieno alku siis! Jakso jatkui myös varsin kalaisissa merkeissä, sillä tuon kalan lisäksi haaviin soljui myös kolme muuta kalaa. Jakso sijoitus näillä neljällä kalalla oli kolmas. Hiltusen Jyrkille kuusi kalaa ja Kokkilan Artolle 5 kalaa. Itse katkotin lisäksi yhden ja karkuutin pari. Kaikki kalat boobeilla.


2. Jakso

Jostain syystä tapahtumat vähenivät radikaalisti jo tuon ensimmäisen jakson jälkeen. B-ryhmällä oli jo vaikeaa ja meillä tällä toisella jaksolla vielä vaikeampaa. Tuloksena blankki. Ei piston pistoa.

3. Jakso

Välissä oli ruokatauko ja nyt oli hieno jatkaa kalastusta ravittuna. Kiitokset järjestäjille mainiosta sapuskasta. Olikohan jo kolmas heitto kun Blobin perässä pyörähti kookas kirjolohi. Aikansa kala pyöri aivan jaloissa ja ihmetteli mitä pitäisi tehdä värikkään palleron kanssa. Päätti olla ottamatta. Aivan jakson loppupuolella kleeppiä seurasi kala samanlaisin elkein aivan rantapenkkaan. Lirkin tai paremminkin pilkin hetken ja kala pyörähti takaisin kelpuuttaen perhon. Tärkeä kala ylös.

4. Jakso

Tästä tuli taas varsin hiljainen jakso, sillä vain pari kalaa pyöri rantapenkassa. Näistä toinen kävi pari kertaa tuijottamassa perhoa n. kahden sentin etäisyydeltä. Ei tietenkään ottanut.


Lopputulos.. 5 kirjolohta, sarja 58 cm, 58 cm, 56 cm, 54 cm ja 53 cm. Melkoisia mörssäreitä nämä tämän vuoden Vekaran kisakalat. Hieman joutui näitä uittelemaan ennenkuin päätyivät haaviin.

kuvan otti Tero Mäkipää

Ja tuloslistat :

Sm-alkukarsinta

1 Virolainen Petri Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 15 3440
2 Räty Ilkka Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 25 3180
3 Hiltunen Jyrki Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 7760
4 Hytönen Harri Lahden Perhokalastajat ry 28 6080
5 Kokkila Arto Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 6660
6 Tolonen Kari Pirkanmaan Perhokalastajat ry 28 2240
7 Koivula Ismo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 37 1160
8 Siltanen Juuso Ääneseudun Perhokalastajat ry 37 1140
9 Mäkipää Tero Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 37 1120
10 Vappula Antti Espoon Perhokalastajat ry 38 1100
11 Viljanen Leo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 39 1040
12 Lähteenmäki Antti Varsinais-Suomen Perhokalastajat ry 39 940
13 Pakkanen Aleksi Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 40 4520
14 Paananen Jani Ääneseudun Perhokalastajat ry 41 3340
15 Levänen Jukka Keski-Suomen Perhokalastajat ry 42 2360
16 Manelius Petri Kouvolan Varuskunnan Metsästäjät ry 43 1100
17 Kiuru Mikael Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Levander Ismo Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Metso Petteri Lahden Perhokalastajat ry 48 0
17 Mäntylä Tero Hämeenlinnan Perhokalastajat ry 48 0
17 Palmroth Markus Pirkanmaan Perhokalastajat ry 48 0
17 Penttinen Juha Pohjois-Kymen Perhokalastajat ry 48 0
17 Pohjola Jan-Peter Lounaissaariston Urheilukalastajat ry 48 0
17 Sipponen Pietari Lahden Perhokalastajat ry 48 0

Vekara -Open tulokset

1 Virolainen Petri Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 15 3440
2 Hiltunen Jyrki Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 7760
3 Hytönen Harri Lahden Perhokalastajat ry 28 6080
4 Kokkila Arto Keski-Suomen Perhokalastajat ry 28 6660
5 Tolonen Kari Pirkanmaan Perhokalastajat ry 28 2240
6 Koivula Ismo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 37 1160
7 Siltanen Juuso Ääneseudun Perhokalastajat ry 37 1140
8 Mäkipää Tero Järvi-Suomen Kilpaperhokalastajat ry 37 1120
9 Vappula Antti Espoon Perhokalastajat ry 38 1100
10 Viljanen Leo Pirkanmaan Perhokalastajat ry 39 1040

Friday, October 10, 2008

Purkkarien vuoro

Tänään oli sitten puronieriöiden vuoro joutua linssiluteiksi, sillä pyörähdin nopeasti Hammolla ennen töihin menoa. Vapa jäi tällä kertaa suosiolla kotiin, sillä tarkoituksena oli aivan puhtaasti saada muutama kuva nieriöistä. Onnistuin siinä vaikkakin vesi oli yllättävän sameaa vuodenaikaan nähden. Onneksi sentään matalalla sorapohjalla veden väristä ei ollut merkittävästi haittaa.



Erittäin matalaa virrankohtaa kuvattaessa oli vain tyydyttävä melko pieniin nieriöihin. Tosin näilläkin oli selvästi kutupuuhat mielessä, mutta taisivat olla lähinnä esileikkivaiheessa. Eräällä toisella hieman syvemmässä kohdassa olevalla soraikoilla sen sijaan isommat nieriät temmelsivät oikein urakalla kutukuoppien kimpussa. Näistä en ikävä kyllä kuvia saanut.

Huomenna onkin ilmeisesti sadepäivä tiedossa, joten en menetä ainakaan hyvää kuvauspäivää menemällä sm-alkukarsintoihin Vekaranjärven Risulammelle. Eli kisapäivä on huominen. Yritän toki kuvata kisatouhuja omilla valvontavuoroillani. Muuten on tietenkin tarkoitus keskittyä myös itse kilpailuun. Huomenillalla on taas kuvagallerian tynkää myös kisoista.

Nieriäkuvia voit katsoa täältä

Jatkoa seuraa...

Tässä on tullut parina päivänä jatkettua tuota puuhastelua kameran kanssa samaisella purolla ja samaisilla kaloilla. Taitavat eväkkäät oppia, että sama ukko kykkii jatkuvasti rannalla. Itse ainakin olen oppinut sen, että kunnon jakkara pitää olla mukana. Ei sitä jaksa polvillaan kököttää kovin kauaa. Hieman valoisempiakin hetkiä on onneksi tullut jotta kuvaaminen on onnistunut helpommin. Silti sitä ei ole koskaan liikaa..

Yhtenä päivänä soraikolle putkahti myös puronieriä taimenten lemmenleikkejä häiritsemään. Tällä joella en ole vielä kertaakaan nieriöihin törmännytkään. Pieni yllätys siis! Ja kannattaa huomata, että Hammonjoella en ole näitä kuvannut. Sitä kun minulta aina ensimmäiseksi kysytään :) Mutta aikomuksena ei ole tätä paikkaa kuitenkaan paljastaa. Salainen puro siis...

Tuotoksia voipi tiirailla suoraan täältä

Tuesday, October 7, 2008

Rauhoitusajan ajanvietettä

Vuosi on vierähtänyt kalojenkin maailmassa ja on taas se aika vuodesta kun taimenet harjoittavat suvunjatkojuhlia. Käväisin aamusta seuraamassa eräällä purolla taimenten puuhastelua. Kamera oli tietty mukana. Jos vaikka jonkun kivan räpsyn olisi saanut aikaiseksi.

Mitä vielä. Aamusta ei taaskaan ollut riittävästi valoa kunnon kuvien aikaansaamiseksi. Ja siinä vaiheessa kun valon määrä alkoi lisääntyä oli tarvis lähteä valmistautumaan töihin menoon. Tämä oli jo kolmas yritys tälle purolle. Myös ensimmäisen kuvausreissun pilasi mitätön valonmäärä. Toisen taas samea vesi. Mutta jatkan harjoituksia ja yritän vaikka keksiä jotain kikkoja :) Ehkä ne kikat ovat jatkossa uuden kaluston hankkimista (taas).


Parhaimmillaan taisin laskea seitsemän eri taimenen pyörähdyksen tuolla samaisella soraikoilla. Pari-kolme kalaa olivat sen verran pieniä, että olivat mukana ilmeisesti joko kiusallaan tai sitten oppiakseen jotain konkareilta. Mukana oli myös pari ihan kivan kokoista yksilöä.

Sunday, October 5, 2008

Ampparia aallokkoon

Tuli sitten avattua syyskauden mertsarikausi. Tai siis ensimmäisen reissun tein mutta ilman tapahtumia. Ei piston pistoa, joten hyvin sopii tämän kauden kalastusteemaan. Samalla paikalla ollut virvelimies sentään kiskoi ylös hieman alamittaisen taimenen.

Reissu ei meinannut ottaa käynnistyäkseen sitten millään. Kun tein vielä kotona lähtöä, niin ensin oli kateissa perhokela. Sitten perukesiimat. Puolisen tuntia posoteltuani muistin, että perhot jäivät kotiin. Ei muuta kuin ympäri ja hakemaan. Perillä ensimmäisten heittojen jälkeen kirosin taas, sillä en ollut muistanut uusia lenkkiä rannarin päähän. Nyt nytkähteli jatkuvasti siimaa sisäänottaessa. Ruosteessa olen, myönnän. No, ehkä ensi reissulle sitten.



Hieman oli hankala asennoitua mertsarien kalastamiseen, sillä kelihän oli suorastaan kesäinen. Lehtikin vielä puussa. Normaalisti olen aloittanut kauden jotakuinkin räntä- tai lumisateessa. Onneksi sentään tuuli kohtalaisen navakasti. Komeita aaltoja oli!

Ensi viikonloppuna olisi edessä Risulammen kisa, joten ei välttämättä jaksa enää sunnuntaina merelle. Tosin jos kisa ei mene taaskaan putkeen, niin pakkohan se jotain yrittää. Siinä tapauksessa nokka on varmasti kohti Suomenlahtea.