Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Sunday, April 27, 2008

Taas talkoiltiin

Kuten suunniteltua, oli tänäänkin talkoopäivä Hammonjoella. Itseltäni jäi launtain talkoopäivä väliin suunnistuskisojen takia, mutta tänään olin mukana. Eilinen porukka olikin saanut mukavasti aikaiseksi mm. siltoja pahimpien ojan ylitysten kohdalle.

Jälleen kerran kirves heilui ja saha pureutui puuhun kiitettävällä tahdilla. Neljän hengen iskuryhmä sai aikaiseksi useamman sata metriä raivattua pusikkoa. Teimme työtä tosin varsin maltilla, sillä mitään avohakkuita emme ole missään vaiheessa olleet edes tekemässä. Mitä nyt pahimpia rytöjä ja veteen kaatuneita puita poistelimme.



Työn tohinassa onnistuimme bongaamaan myös muutamia nieriöitä ja melkoisen parven joen rantamilla lennelleitä koskikorentoja. Vesi on kirkastunut jo sen verran, että veden kalvolle eksynyt koskikorento saattaisi joutua ahnaan kalan näkökenttään ja joutua siten syödyksi.

1 comment:

Janne Erämies said...

Kyllä siellä ollaan saatu nyt hyvää aikaiseksi,kelpaa siellä taas kalastella