Harri Hytönen - Perhokalastus

Harri Hytönen - Perhokalastus

Saturday, January 19, 2008

Räntäsateessa Hammonjoella

Tälle päivälle olin alunperinkin suunnitellut kalareissun. Sääntiedotus kuitenkin lupaili jo edellisenä päivänä todella surkeaa keliä, joten pidin aamulla pään kiltisti tyynyssä. Sen verran oli kuitenkin virtaa, että jonnekin piti lähteä. Huolimatta siitä, että räntää tai lunta työnsi vaakatasossa.

Olen Hammolla harvemmin käynyt kalalla näin keskellä talvea. Yleensä joki on tähän aikaan vuodesta varsin tukevassa jäässä mutta tänä vuonna ei ole juurikaan pakkasia pidellyt. Joki näyttikin jotakuinkin samalta kuin lokakuun tulvissa. Eli vesi siis erittäin sameaa ja korkealla. Kalastus onkin tälläisissä olosuhteista jotakuinkin turhaa.

Olen toki joskus Hammolta kaloja saanut talvellakin, mutta tällöin vesi on ollut aina jotakuinkin kirkasta. Hammo ei ole varsinaisesti talvipaikka mutta parista montusta kaloja on yleensä löytynyt. Kauempaa ei tuonne kannata kyllä talvikalalle tulla.



Kaikkinensa taisin heittää perhoa ehkä puolisentuntia. Tai siis lähinnä hiippailla joella. Jo ensimmäisten heittojen yhteydessä ihmettelin kun koko ajan oli tunne että kela tippuu kiinnikkeestä ja yritin ruuvata tiukemmalle. Eihän se tietenkään pysynyt, sillä syyksi huomasin irtonaisen kelankiinnikkeen! Onneksi hajoaminen ei tapahtunut esim. kisatilanteessa tai kunnon kalaa väsyttäessä. Tosin nopeastihan se olisi korjannut esim. ilmastointiteipillä. Nyt kikkoja ei tarvita vaan korjaustoimenpiteet voi suorittaa lämpimästi sisätiloissa.


1 comment:

Janne Erämies said...

No jopas on hammolla sameeta vettä,noh ihan ymmärrettävissä kun tuolta taivaalta ei muuta tule kuin vettä.